Suunnittelijat
Haluan herättää vahvoja, positiivisia tunteita suunnittelemalla kokemuksellisia ja arvoa tuottavia ympäristöjä. Taide, kauneus, leikkisyys ja muotojen puhtaus inspiroivat minua luomaan tiloja, joilla on voimakas visuaalinen identiteetti ja harkittu detaljiikka.
Olen toiminut johtavana sisustusarkkitehtinä monentyyppisissä kiinteistökehitys- sekä tilasuunnittelu-, konseptisuunnittelu- ja sisustusarkkitehtuurihankkeissa. Minulla on ollut ilo osallistua projekteihin, joissa visio saa muotonsa konseptina ja kehittyy edelleen toteutuskelpoisiksi sisustusarkkitehtuurillisiksi ratkaisuiksi. Hybridityön aikakausi haastaa luomaan yrityskulttuurien muutosta tukevia, yhä monikäyttöisempiä ympäristöjä.
Palvelumuotoiluajattelu asettaa käyttäjäkeskeisyyden kaiken tekemiseni ytimeen: Minun kanssani käyttäjien ääni todella kuuluu! Läpäisevä teema työssäni on myös sitoutuminen ekologiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen vastuullisuuteen.
Sisustussuunnittelija 1999
Kuopion muotoiluakatemia, Savonia Ammattikorkeakoulu
International Master of Interior Architectural Design (IMIAD) 2012, ylempi AMK-tutkinto
Lahden Muotoiluinstitutti, LAB Ammattikorkeakoulu
Haluan jatkuvasti kehittää ammatillista osaamistani. Olen työurani aikana suorittanut syventäviä ammatillisia opintoja, kuten palvelumuotoilun, mediatutkimuksen ja taidehistorian perusopinnot sekä FISEn pääsuunnittelijakoulutuksen.
Teen suunnittelutyötä kolmiulotteisessa tietomalliympäristössä.